Toisaalta tänä vuonna on tapahtunut ihan hirveästi kaikkea.
Olemme esimerkiksi olleet muutamissa kisoissa ilman sijoituksia. Jälkimmäisissä
Kangasalan kisoissa tamma oli jopa hieman laiska kun oli koko verryttelyn huudellut
muille hevosille.
Tamman kanssa olemme viime viikkoihin asti valmentautuneet
aktiivisesti ja kävimme jopa toisella tallilla reilun viikon treenilomalla.
Neilikan tammamaiseen tapaan on ollut hetkiä, jolloin kaikki on ollut ihanaa,
mutta huonoja hetkiäkin on sattunut matkan varrelle.
Tässä postauksessa avaan myös hieman, miksi kesätauko on
venynyt näin pitkälle, ettekä ole kuulleet meistä.
Tämän kaiken takana on siis se kun opiskelin kesälomalla ja
stressasin liikaa, jolloin sairastuin henkisesti. Olen alkanut ahdistua lähes
kaikesta. Vielä en ole saanut diagnoosia mikä minua vaivaa. Emme siis Neilikan
kanssa ole treenanneet muutamaan viikkoon vaan muut ovat ystävällisesti häntä
hoivanneet. Olen myös kehittänyt itselleni taipumuksen panikoida erinäisistä
asioista.
Koulusta olen nyt siis sairaslomalla ja keskityn vain
toipumiseen.
Palataanpa Neilikkaan. Hän voi erittäin hyvin. Viimekerralla
kengittäjä löysi sädemätää eli sitä nyt hoidellaan. Neilikka on myös vihdoin
löytänyt kurveilleen sopivan ruokavalion. Hän on myös onneksi liikkunut
erinäisten tahojen avulla erittäin hyvin. Täytyy muistaa kiittää kaikkia
asianomaisia kun olette hoitaneet rakastani, vaikka olen poissa kuvioista. Neilikka on alkanut löytää itsestään myös työhevospuolen.
En vielä tiedä koska palaamme taas normaaliin arkeen, mutta
nyt elämme vain päivä kerrallaan.
Jonain päivänä voin kirjoittaa tarkemmin tästä tilanteesta
jos haluatte. Alkuun vastailen kyllä vain yksityisviesteillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Käytän kommenttien valvontaa eli älä turhaa laita useaa samaa kommenttia.