Meillä on siis muutaman viikon takainen Imppari parantunut. Nyt kuitenkin lauantaina Neilikka alkoi taas ontua. Syytä emme valmentajankaan kanssa keksineet. Sunnuntai ja maanantai meni lomaillessa. Tänään eli tiistaina eläinlääkäri kävi, muttei oikein löytänyt syytä ontumiselle. Nyt on siis luvassa viikon kipulääke kuuri, sen jälkeen on luvassa viikko kävelyä. Meillä menee myös tämän vuoksi kisa ja valmennus suunnitelmat uusiksi tämän tulevan kauden osalta.
Itse en sentään joudu olemaan ilman ratsastusta. Tänään ratsastin puoliveri tamma Hellulla ja torstaina on aika taas hypätä jollain tuntiratsulla.
Lauantain valmennus meni todella mainiosti kunnes Neilikka alkoi ontua. Teimme ihan perus ympyröillä töitä. Neilikka teki kaiken kivasti ja normaalista poiketen ei edes punkenut minnekään suuntaan.
Tämänpäiväinen valmennus meni no ihan siedettävästi. Hellu oli hidas pohkeelle, en osannut ratsastaa, vikisin ja no ei ihan perus menoa. Meillä opettaja pisti siis jumppa tehtävän eteemme, vaikka vikisin. Hyppäsin vikisten koko tunnin ajan tehtävää. Parannettavaa siis jäi vaikka Hellu yritti parhaansa, vaikka etenkin sarjalla kuski yritti pilata suorituksemme. No mutta Hellu oli ihan mukava, vaikka kuski ei vaan osannut esimerkiksi ratsastaa suoraan. Eli treeniä treeniä.
Tajusin myös että voisin ehkä harkita mentaali valmentautumista tämän normaalin valmentautumisen lisäksi. Jos jollain on vinkkejä onko tällä alueella valmentajia myös mentaaliselle puolelle.
Onkoteillä kokemusta hevosten sairaslomailusta jos on niin vertaistukea kaipaan?
Entä kokemuksia mentaali valmentautumisesta?
Tippi oli saikulla koko syksyn ja talven jalan takia :( nyt päästään vasta kuntouttamaan.
VastaaPoistaSiiri L
Voi ei...
PoistaKyllä se siitä vielä helpottaa, asiat järjestyy!
VastaaPoistaToivottavasti...
Poista